Luin Janne Jääskeläisen kirjoittaman tekstin itsevastuusta. Silmiä avaava juttu. Siinä määrin, että en aikaisemmin muista kuulleeni termiä itsevastuu. Tuon tekstin pohjalta ymmärrän itsevastuun asiaksi tai termiksi, joka kuvaa asennetta itselle epämieluisassa tai epäedullisessa tilanteessa. Voivotteletko ja selitteletkö vai toteatko faktat, toteat että tästä opitaan ja olet seuraavalla kerralla paremmin varautunut.

Itsevastuu (vastuun kantaminen) vaikuttaisi olevan jatkuvaa oppimista. Ja jatkuva oppiminen on asia, jonka olen vasta viime vuosina oikeasti ymmärtänyt ja sisäistänyt. Tai oikeastaan sen rooli on noussut minulla isommaksi. Ymmärrys siitä että omalla kohdalla oppiminen tapahtuu epäonnistumisien kautta on osaltaan vaikuttanut siihen, että olen ottanut myös vastuun tekemisistäni. En jää surkuttelemaan toisten paremmuutta, planeettojen väärää asentoa tai omaa huonoa valmistautumista vaan pyrin oppimaan tilanteesta.

Epäonnistumisten hyväksyminen on ollut minulle yksi hankalimmista asioista. Ja on edelleen. Tämän eteen teen töitä päivittäin. Epäonnistumisen pelko on yksi suurimmista esteistä aloittaa asioiden tekeminen. Entä jos en onnistu? Entä jos tämä ei toimi? Ei siitä mitään olisi kuitenkaan tullut. Tämä on syvällä sisällä omissa ajatuksissa, vaikka päivittäin teen töitä ympäristössä jossa aikaisin epäonnistuminen on suotavaa ja siihen jopa kannustetaan. Fail early, fail often. Tätähän innovaatio ja start-up -kulttuuri on. Ei ole varaa olla huomaamatta väärää suuntaa riittävän aikaisin. Pitää uskaltaa pysähtyä miettimään, että tehdäänkö me oikeita asioita. Silti pelkään epäonnistua asioissa. Epäonnistuminen on edelleen minun epämukavuusalueella.

Noin vuosi takaperin kun sain kuulla pääseväni mukaan meidän firman innovaatiopumppuun tein yhden suurimmista uskonhypyistä tähän asti. Vähään tyytyväisen, mukavuusalueellaan viihtyvän koodarin pitäisi virittäytyä Design Thinking midsettiin. Vastuuta kasvatettiin heti isolla skaalalla. Tuohon aikaan meillä oli bootcamp, jossa viriteltiin meitä muita samanlaisen vastuun ottavia erilaisin luennoin ja tehtävin. Yhtenä luennoitsijana siellä oli Veikka Gustafsson, vuorikiipeilijä ja yrittäjä. Hänen tunnin mittaisesta tarinasta minulla jäi mieleen yksi asia hyvin kirkkaana. On paljon asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan. Oma asenne ei kuulu niihin. Asenne on valinta. Asenteen vaikutus kaikkeen on valtava. Ja tämä korostuu erityisesti vaikeina hetkinä. Miten suhtaudut muihin tai siihen mitä on tehtävä kun on vaikeaa.

Asenne on valinta -lausahdus kolahti minuun hyvin voimakkaasti. Tuon jälkeen koko jatkuva oppiminen on merkinnyt enemmän. Osa oppimisprosessia on epäonnistuminen. Ja nyt Jannen tekstin lukeminen avasi uusia ajatuksia tähän prosessiin. Epäonnistumisessa ei ole tärkeää se, että epäonnistuu vaan se, miten siihen suhtautuu. Minulle itsevastuu on seurausta siitä, että on tehnyt valinnan oman asenteen suhteen.